| ||
Matti Vuori Tarjolla kestävän kehityksen kehittämistä [sic]Hyvä lukija, teillä kaikilla on organisaatioissanne jonkinasteinen kestävän kehityksen tai vastuullisuuden kriisi. Pitäisi muuttua vihreämmäksi, inklusiivisemmaksi, kaikissa toimissaan vastuullisemmaksi. Kaikki ovat rajummalla tai kevyemmällä muutosmatkalla, jolla riittää isompia ja pienempiä haasteita, jo tunnettuja tai vähitellen tiedostettuja. Onneksi jo usein ymmärretään muuttumismatkan välttämättömyys ja edut: matkan avulla organisaatio, sen ihmiset, talousalue ja maapallo pärjäävät paljon paremmin - tai ylipäätään. Se on mahdollisuuksien matka. Sille matkalle tarvitaan useimmiten apua. Minä olisin hyvä sellainen. Aloitin juuri opiskelun Suomen ympäristöopistossa Ympäristöalan erikoistutkintoa aiheesta Kestävän kehityksen johtaminen - Laatu-, ympäristö- ja turvallisuusvastaavana toimiminen. Sen yhteydessä etsin työssäoppimispaikkaa Tampereelta alkaen joustavasti ennen huhtikuun puoliväliä ja päättyen marraskuun alkupäivinä. Mahdollisuus teilleTyössäoppimispaikan tarjoaminen olisi _teille_ mahdollisuus. Minut tunnetaan varsinkin ICT-alan kokonaislaadun osaajana, jolla on hedelmällisiä ajatuksia moneen lähtöön - digitalisoinnin vastuullisuudesta turvallisuuskriittisiin järjestelmiin, saavutettavuudesta tekoälyn etiikkaan, projektien riskienhallinnasta humanoidirobottien sosiaalisiin riskeihin. Mutta olen nähnyt muutakin - tutkinut työpaikkaergonomiaa ja tehnyt paperitehtaalle turvallisuusanalyysejä, kehittänyt tulevaisuuden tuotteiden kehittämismetodiikkaa ja tutkinut voimaloiden turvallisuutta. On hyvä muistaa, että systeemisessä maailmassamme ja kulttuurin kerroksissa kaikki elementit ovat samaan aikaan läsnä ja huomioon otettavina kehittämisessä. Tämän sektorin CV:stäni löytyy historiaa ja julkaisuluettelosta osaamisalueiden skaalaa. Luettelon alussa on kokoelma erityisesti kestävään kehitykseen liittyviä juttuja. Kestävää parantamistaTyössäoppimisjaksolla olisi idea ensin kartoittaa organisaation kestävän kehityksen kokonaisuuden tila sen kaikilla alueilla - ympäristöasioista kulttuuriin - ja sitten parantaa projektoidusti jotain kehittämistä kaipaavaa toimintajärjestelmän osaa - prosessia, käytäntöjä, välineitä, osaamista jne... Eli tuottaa pysyvää parannusta toimintaan, joka sitten kantaa hedelmää jatkossa. Riskitöntä yhteistyötäTämä yhteistyö tarjoaa teille mahdollisuuden riskittömämpään rekrytointiin. Lisää tietoa löydätte koulutuksen yritysesitteestä. Jos kiinnosti: meiliosoite on matti.vuori@mattivuori.net ja telefooni 050 360 5429 t. Matti Vuori
|
||